torstai 2. maaliskuuta 2017

Näin syntyi sitoutumattomien yhteislista Virroilla

Aluksi hieman historiaa kuuden vuoden takaa...

Vuonna 2011, kun Perussuomalaiset tekivät tulevan kevään eduskuntavaalikampanjaansa, tykästyin puolueen Eu-kriittisyyteen ja liityin puolueen jäseneksi. Minun mielestäni nimittäin Suomessa pitäisi noudattaa oman maan lakeja ja määräyksiä, ei Eu:n. Sen lisäksi mihinkään rahaliittoon ei pitäisi kuulua. Ja suuri epäkohta on myös se, että Suomi maksaa unionille enemmän kuin saa erilaisten tukien muodossa.

Keväällä 2012 Kalervo Suomela Virtain Perussuomalaisista soitti ja kyseli halukkuuttani lähteä ehdolle syksyn kuntavaaleihin nähtyään, että olen puolueen jäsen, vastasin samantien sen enempiä miettimättä voivani lähteä. Syksyllä sitten pidimme palavereja ja aloitimme vaalikampanjointiamme. Minä ja kolme muuta pääsimme Perusuomalaisten listalta valtuustoon, ja siitä alkoi minun poliittinen urani.

Kuluneeseen neljään vuoteen valtuustossa mahtuu monenmoista, siitä saatan kirjoittaa joskus myöhemmin lisää. Pari ensimmäistä vuotta meni aikalailla opetellessa ja katsellessa että miten näitä hommia täällä oikein hoidetaan. Sitten vasta aloin herätä siihen, että kaikki asiat eivät taida täällä mennäkään aivan pykälien mukaan tai ainakin niitä tulkitaan hyvin väljästi ja ettei juuri koskaan kannata heti uskoa mitä esittelijät tai kanssapoliitikot sanovat, aina kannattaa itse selvittää asiaa myös.

Kyllästymiseni puolueeseeni alkoi varsinaisesti siitä, kun Perussuomalaiset pääsi hallitukseen vuoden  2015 eduskuntavaaleissa. Takit kääntyivät täysin, ja kaikki siihen asti ajetut periaatteet, joita itse pidin tärkeinä unohdettiin. Kukaan ei enää valtakunnan politiikassa puhunutkaan Eu:sta kriittisesti. Sen lisäksi sai viikottain tuntea syvää myötähäpeää eri Perusuomalaisten hölmöilyistä ja älyttömistä lausunnoista mediassa aina Hirvisaaren hitlermerkeistä Putkosen lepakoiden räjähtelyyn.

Olin mielessäni miettinyt, että ehkä kuitenkin lähden uudelleen Perussuomalaisten ehdokkaaksi kuntavaaleihin keväällä 2017, koska mikään muu puolue Virroilla ei tullut kysymykseenkään. Olin todella kyllästynyt puoluepolitiikkaan ja pohdin asiaa kauan ja hartaasti. Viime syksynä kävin erään keskustelun Kalervo Suomelan kanssa, ja sen jälkeen ajattelin, että tämä oli tässä. Seuraavana päivänä laitoin erokirjeen Perussuomalaisten puoluehallitukselle ja päätin lähteä ehdokkaaksi yksin omalla valitsijayhdistyksellä, ja kyllä se päätös olikin helpotus itselleni, näin saatoin toimia puhtaalla omallatunnolla ilman, että tuntisin häpeää tai tarvetta selitellä kenenkään saman puolueen jäsenen toilailuja.

Tässä kohtaa haluan sanoa kiitokset Kalervolle perehdyttämisestä kuntapolitiikan saloihin, suurimmasta osasta asioita olemme hänen kanssaan ollet samaa mieltä ja valtuustokauden alkupuolella olemme ryhmänä tehneet oikein hyvääkin yhteistyötä. Sen enempää en ala julkisesti avaamaan ryhmämme hajaantumista, mutta tilanne vain valtuustoryhmässämme oli ajautunut siihen, että ryhmässä ei enää puhallettu yhteen hiileen ja aivan kuten Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Luodes Suomenselän Sanomille oli sanonut; ryhmä hajosi luottamuspulan vuoksi.

Yhtenä iltana sitten puhisin Puskaradio Virrat -palstalla Facebookissa jossain keskustelussa, että taidan lähteä ehdolle täysin sitoutumattomana erillään puolueista, ja jo siinä vaiheessa Hilkka ilmoitti, että hän voisi lähteä myös. Silloin ajattelin, että tosiaan, tästähän voisi saada yhteislistan kokoon. Seuraava ehdokas ilmaantui mukaan tästä muutaman päivän päästä kun Helinin Jussi soitteli muuta asiaa, ja puhelun aikana kerroin hänelle päätöksestäni, Jussi innostui ja ilmoitti  lähtevänsä mukaan listalle. Sen jälkeen aloinkin puhua jo yhteislistasta ja tein Facebookkiin sille oman sivun ja sitä kautta mainostin listaa ja ehdolle lähtemismahdollisuutta sen kautta. Puhuin asiasta myös tapaamieni ihmisten kanssa. Aika pian listalle lupasivat lähteä Milla, Taina ja Pentti. Seuraavaksi yhteyttä otti Tarja. Sitten kuluikin aikaa ja helmikuun puolenvälin jäkeen Hanna ilmoittautui mukaan ja lopuksi asiaa pitkään harkittuaan myös Kari ja Janne ilmoittivat päättäneensä lähteä listallemme ehdokkaaksi.

Olen itse todella tyytyväinen listaamme, yhden ihmisen kaipuusta demokratiaan ja rehellisempään politiikantekoon syntyi kymmenen hengen lista. Kiitos kaikille listalaisille! Matkan varrella meillä oli viisikin ihmistä nykyisten lisäksi, jotka olivat lähdössä mukaan, mutta kolme heistä päättikin olla henkilökohtaisten tilanteidensa vuoksi lähtemättä ollenkaan mukaan ja kaksi loikkkasi puolueisiin.

Nyt vaan suunnittelemaan vaalikampanjointia ja 9.4.  nähdään kuinka paljon Virroilla halutaan muutosta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti