torstai 29. kesäkuuta 2017

Yhtenäiskoulun hankesuunnitelmasta

Olen tästä asiasta jo blogannut aiemminkin yhtenäiskoulun omalle sivulle blogissani (sivut on lueteltu tuossa vasemmalla ylhäällä). Hankesuunnitelmaluonnos on nyt valmis ja se esiteltiin eilen kaupunginhallitukselle. Alun perinkin tämä hankesuunnittelu lähti väärille urille, kun ei mukana ollut yhtään luottamushenkilöä. Havahduin asiaan vasta 6.4. jolloin osallistuin sivistystoimen järjestämään pedagogiseen kahvilaan, jossa keskusteltiin yhtenäiskoulun toimintamalleista. Siellä kuulin opettajilta, että suunnittelu on käynnissä. Niinpä pyysin, että kaupunginhallitukselle tulisi joku esittelemään koulusuunnittelun tilannetta ja tekninen johtaja tulikin 24.4.

Sinänsä en väitä etteivätkö viranhaltijatkin pysty tekemään hommia ilman meitä vaaleilla valittuja kuntalaisten edustajia (syytä ainakin olisi), mutta koska olemme kuntalaisten edustajia ja me olemme tehneet päätöksen koulun rakentamisesta, täytyy meidän olla mukana suunnittelussakin. 8.5. sitten nimettiin rakentamistoimikunta ja olin silloin tyytyväinen, luulin, että pääsisimme oikeasti vaikuttamaan suunnitteluun. Ja pyh! Projektiryhmä esitteli meille kolme valmista vaihtoehtoa hankesuunnitelmasta ja ensimmäisessä kokouksessa otin kantaa sen suunnitelman puolesta, että kaikki keskustassa tapahtuva esi- ja perusopetus järjestettäisiin tulevassa uudessa rakennuksessa eikä osaa siitä esimerkiksi Tredussa. Saman mielipiteeni esitin myös muissa kokouksissa ja vaadin toimikunnan loppulausuntoon lauseen, jossa tuo tilakysymys tulee esiin. Se vain oli melko epämääräisesti ilmaistu, ja selvästikin osa paikalla olleista ei ymmärtänyt sen lauseen merkitystä ja erehtyi pitämään hankesuunnitelmaa valmiina suunnitelmana. Mielipiteelläni ei ollut mitään arvoa toimikunnassa, siellä vain voimakkaasti jyrättiin tätä Tredu-vaihtoehtoa tiettyjen tahojen toimesta.

Muutaman luokan sijoittamista Treduun perusteltiin lukion sopimuksella Tredun kanssa, eli kun  biologian ja maantiedon sekä fysiikan ja kemian opetus myös lukion osalta tulee siirtymään uuteen kouluun, pitäisi Treduun niiden tilalle saada korvaavaa toimintaa. Itse ehdotin jo heti asiasta kuultuani, että kaupunki voisi sijoittaa sinne jotain muuta, ja itse asiassa siihen tartuttiinkin, seuraavassa ehdotuksessa olikin jo sitten sinne laitettu etsivä nuorisotyö yms. MUTTA niiden lisäksi edelleen nämä luokat. Kyllä kovasti ihmettelen tuota pakkomiellettä. Itsekin toki olen sitä mieltä, että ammatillisen koulutuksen tulee säilyä Virroilla ilman muuta, ja että kaupungin pitää tehdä kaikkensa sen eteen. Mutta yhtenäiskouluasiaa ei pidä siihen sekoittaa, se pitää hoitaa jotenkin muuten.

Yhtenäiskoulu on yhtenäiskoulu silloin, jos se toimii samassa rakennuksessa eikä niin, että osa yläkoulun luokista sijaitsisi jossain muualla. Silloin voidaan puhua aidosta yhtenäiskoulumallista, kun koulussa on mahdollista toimia tiiviinä yhteisönä tehden eri asteiden opettajien välistä yhteistyötä. No tuossa hankesuunnitelmassa on mielestäni vielä paljon muutakin korjattavaa (kuten se, että suunitelma pitää sisällään kaksi koulua yksien seinien sisällä yhtenäiskoulun sijaan), mutta tämä tilakysymys on mielestäni sen verran perustavaa laatua oleva asia, että tein eilen kaupunginhallituksessa siitä muutosesityksen pohjaesitykselle, joka oli vain että merkitään tiedoksi. Esitykseni kuului:
 
Kaupunginhallitus päättää, että hankesuunnitelman tilaluetteloon tullaan varsinaisessa suunnittelussa lisäämään uuteen koulurakennukseen yhtenäiskouluperiaatteen mukaisesti myös yläkoulun kielten ja historian / yhteiskuntaopin luokat, jotka tässä hankesuunnitelmassa puuttuvat uudesta rakennuksesta, siten että kaikki keskustan alueella tapahtuva esi- ja perusopetus tullaan järjestämään tässä yhdessä uudessa yhtenäiskoulurakennuksessa. Paitsi liikuntatuntien osalta siltä osin kuin on tarpeen järjestää niitä niihin paremmin soveltuvissa tiloissa.
Asiasta äänestettiin ja esitykseni hävisi 3 - 7. Aimo Mäkinen ja Katja Kotalampi olivat kanssani samaa mieltä. Jätin asiasta eriävän mielipiteen, johon myös Katja ja Aimo yhtyivät:


Mielestäni on tärkeää, että kun paikkakunnalle tullaan rakentamaan uusi koulurakennus, siitä tehtäisiin yhtenäiskouluperiaatteen mukainen. Tällöin kaiken opetuksen täytyy olla samassa rakennuksessa eikä esimerkiksi tien toisella puolella. Tällä hetkellä hankesuunnitelmaluonnos on tehty siltä pohjalta, että osa yläkoulun luokista sijoitettaisiin Treduun. On myös imagokysymys, että meillä tulee olemaan hieno uusi yhtenäiskoulurakennus eikä niin että meillä tulisi olemaan uusi koulurakennus ja sen sivutoimipiste Tredussa. Mikäli Tredua pitää tukea sen säilymiseksi Virroilla, pitää kaupungin sijoittaa sinne joitain muita toimintoja, ei yläkoulun luokkia.

Tämä esitykseni ja äänestystulos sekä eriävä mielipide ovat luettavissa kaikki pöytäkirjassa sitten kun se ilmestyy kaupungin sivuille. Huomasin äsken, että tarkistamatonta pöytäkirjaa, joka yleensä ilmaantuu jo aamusta kaupungin sivuille, ei vielä näkynyt siellä. No siihen toki voi olla jokin oikea syykin, jos vaikka pöytäkirjan tekijä on kiireinen tai vaikkapa pois töistä... Hankesuunnitelma itsessään on vasta luonnos, enkä ole varma, että onko se pöytäkirjassa liitteenä. Jos on niin linkitän sen toki tänne, mutta muuten joudutte odottamaan syksymmälle sen näkemistä. Voi olla hyväkin niin, ettepähän turhaan masennu sen nähdessänne 😉

Koulurakennuksen lopulliseen hintaan nämä neljä luokkatilaa eivät vaikuta kovinkaan paljon, kyseessä on vain 210 neliömetriä melkein seitsemästätuhannesta. Hintapuoleen kylläkin pitäisi mielestäni muuten kiinnittää huomiota ja unohtaa "tähtitieteelliset" summat, jotka niin ikään ovat hankesuunnitelmassa. Ja vaikka päädyttäisiin mihin tahansa malliin ja materiaaliin, on vaarallista, jos valtuusto päättää koululle selvän ylihinnan, osaavathan tarjousten tekijät aikanaan lukea pöytäkirjoja, ihan varmasti se tulee silloin sen summan maksamaan ellei enemmänkin.

Onneksi hankesuunnitelmaa käsitellään vielä useasti ennen kuin valtuusto lopulta päättää sen hyväksymisestä ja varsinainen rakennuksen tilojen ja toiminnallisuuden suunnittelu kilpailutetaan sen jälkeen. Toivon, että siihen saadaan oikein hyvä ja nykyaikaisesta koulusuunnittelusta perillä oleva suunnittelija.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti