tiistai 21. marraskuuta 2017

Kooveeärrää sitten vaan


Eipä ollut rohkeutta eikä ymmärrystä tarpeeksi virtolaispoliitikoilla valita nykyaikaista, joustavaa ja nopeaa urakkamuotoa, piti pysyttäytyä vanhassa muodossa, josta on kokemusta. Siitäkin huolimatta, että kokemukset eivät ole pelkästään hyviä.

Viime viikon keskiviikkona tehtiin siis valtuustossa koulun rakentamismuodonvalintapäätös. Se oli KVR, vaikka parhaamme yritimme. Erityisesti Sanna Kangas puhui hyvin KVR:n haitoista ja projektinjohtourakan hyödyistä. Pari äänestystäkin asian tiimoilta käytiin.

Huvittavinta on se, että ne, jotka puolustelivat KVR:ää, käyttivät sen puolusteluun projektinjohtourakan perusteita; Nopeutta ja joustavuutta. Lisäksi heidän mielestään mikään urakkamuoto ei mahdollista paikallisten yritysten ottamista huomioon kilpailutettaessa. Mutta väärässä ovat, projektinjohtourakassa kilpailutuksen voi hoitaa urakoitsija ja näin ollen hankintalain kaikki säännökset eivät ole tuolloin voimassa ja tilaaja pääsisi vaikuttamaan aliurakoitsijoiden valintaan.

Lisäksi KVR:n puolustajat ovat toitottaneet sen edullisuutta. Mutta nyt on ihan oma esimerkki kaupungilla, että edullista se ei ole, jos tulee yhtään muutoksia. Yhteiskeittiöhankkeessa oli nimittäin ensimmäinen kustannusarvio 1,4 miljoonaa ja nyt on jo noustu yli kahden miljoonan. Toivottavasti koulun hinta ei nouse samassa suhteessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti